Projekti olohuone alkoi edetä jo uhkaavasti muutamia viikkoja sitten, kun iskin silmäni Annon mallistosta mattoon, jonka ajattelin sopivan lattialle kuin nenän päähän, mutta pah. Ensinnäkin se oli liian pieni ja toiseksi maton kuviotkin riitelivät iloisesti muun olohuoneen kanssa. Onneksi huomasin kokeilla mattoa yläkerran aulaan ennen kuin vein sen takaisin kauppaan, sillä sinnehän se sopi salmiakkiruutuineen mustan himmelimme kaveriksi! Vai mitä?;)
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Enemmän oranssia
Olen tosiaan maininnut useaan otteeseenkin etten pahemmin välitä halloweenin juhlinnasta. Jotenkin minusta olisi luontevampaa edes puhua juhlasta jollakin muulla nimellä...kurpitsajuhla, kummitusjuhla tai jotakin sinne päin. No, minullekin on kuitenkin monestakin suunnasta käynyt selväksi, että lapsille tämä juhla on hauska ja odotettu. Lapsen näkökulmasta juhla antaa varmasti melko turvallisesti tilaisuuden käsitellä jänniä juttuja. Ja olenpa huomannut, että etenkin niille pikkuneideille, jotka ovat pienestä iästään huolimatta tarkkoja ulkonäöstään, on ihan helpottavaa, kun kerrankin oikein käsketään olemaan ruma ja pelottava. Näistä lähtökohdista päätimme viettää hmm...kummitusjuhlaa pienellä porukalla kotona. Mukaan kutsuttiin pari parasta kaveria ja ihanat pikkuiset serkkupojat. Ja täytyy myöntää...koristeluita tehdessä innostuin kyllä näistä juhlista entistä enemmän...ties vaikka ensi vuonna pitäisi isommatkin pirskeet!(Nuorena tyttönä aina naureskelin äidilleni, joka puhui kemuista, kun lähdimme ulos juhlimaan...pirskeet kuulostaa ihan varmasti yhtä huvittavalta ja...oi, vanhalta.)
Ja hei, varokaa kuvayliannostusta!
Ja hei, varokaa kuvayliannostusta!
perjantai 31. lokakuuta 2014
Jotakin oranssia
Itse olen kovasti vakuutellut etten piittaa moisesta juhlasta ollenkaan, mutta lapset tuntuvat rakastavan sitä. Niinpä lupasin, että vietämme sitää pienimuotoisesti kotona. Tänään innostuimme sitten hieman askartelemaan kummitusjuhla mielessä ja voi olla, että oranssia on huomenna näkyvillä enemmänkin....katsotaan onnistunko nappaamaan näillä taidoilla ja tällä valolla huomisesta yhtään onnistunutta otosta.
Oranssia viikonloppua kaikille!
Yksityiskohtia lastenhuoneesta
Pienin pitää palapelin palaa kädessään. Sovittaa palaa palapeliin. Kohottaa katseensa muka vakavana ja pudistaa päätänsä, hakee vahvistusta katsellaan. Eihän se tähän sovi? Etsii uuden kohdan. Pala sujahtaa paikoilleen. Pienin nyökyttää päätään muka vakavana. Räjähtää sitten nauramaan. Riemuitsee onnistumisestaan ja muka vakavamielisestä pelleilystään.
Hetki arjessa, hetki kiireen keskellä. Hetki onnea. <3
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Sisustuskutsut Zelected by house
Itse tuotteet olivat kyllä oikein ihania. Mukaan olisi voinut ottaa useamminkin jutun. Erityisesti mieleeni olivat tyynynpäälliset, muutamat näyttävät koriste-esineet sekä erityisesti erilaiset tunnelmalliset kynttilänjutut.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Tunnelmavalot
Pikkuisen jouluttaa. Sen verran, että Pinterestiin on ollut pakko kerätä muutamia useita innostuskuvia. Ja nää valot oli pakko sytyttää. ;)
lauantai 18. lokakuuta 2014
Syyslomalla
Koko perhe on ollut lataamassa akkuja lakeuksilla. Lapsia on hemmoteltu ja passattu. On istuttu valmiiseen ruokapöytään herkullisten ruokien ääreen. On tehty kävelylenkkejä ja ihmetelty kylmenevää syyssäätä. On luettu kirjoja, shoppailtu ja herkuteltu. On nautittu ihanista ystävistä, joita tapaamme harvemmin, mutta joiden kanssa tuntuu kuin päivääkään ei olisi välissä ollut.
Parasta just nyt.
Kuvista päätellen voisi luulla, että olisimme kovinkin maaseudulla, mutta itse asiassa kuvat on napattu kävelylenkillä Vaasasta Mustasaareen. Väliin vain mahtui tällainen pieni pala maalaismaisemaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







