Olohuoneen sohvalla -ajatuksia blogista

Olen tässä jo useamman kuukauden pohtinut blogini jatkoa...Haluanko näyttää kotiani julkisesti muille, tuntemattomillekin ihmiselle? Mitä sellaista kodissani on, jota en halua jakaa? Onko sellaista? Astutaanko jonkinlaisen turvallisuuden kynnyksen yli, jos näytän kotimme?

Toisaalta olen myös pohtinut, mitä tästä joku muu saa? Mitä minä tästä saan?
Itse aloitin blogin pitämisen sen enempää miettimättä. Olin jäänyt koukkuun muiden blogeihin (huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä, että hämmästelin suuresti monenmoisia postauksen ja kuvauksen aiheita). Rakennusprojektin vähän yllättäen alkaessa sain (raksa)blogeista kuitenkin monenlaista vinkkiä ja inspiraatiota. Minulla oli myös halu kirjoittaa ja valokuvata rakennusprojektiamme. Blogi oli lähtenyt käyntiin yhtä huomaamatta kuin koko rakentaminen.

Ja melkein yhtä huomaamatta olen sittenkin jo julkaissut kuvia senkin jälkeen, kun raksasta on tullut koti.
Tiedän tietysti blogimaailmasta jonkin verran enemmän nyt kuin joskus muutama vuosi sitten, kun itse löysin blogit. Minua naurattaa edelleen, kun näen jonkun esittelevän aamupalaleipäänsä upean kuvan kera. Mutta luen jutun silti mielelläni. Ehkä jopa idean omaan aamupalaan napaten. Minua kadehdittaa edelleen, jos näen jonkun kuvaavan itseään uusi merkkivaate päällään. Juuri sellaisen, jota minun tekisi mieli, vaikka tarvetta tai rahaa sen hankitaan ei olisikaan. Ja minä tiedän, että sisustusbloggaajan kodissa ei näytä joka päivä sellaiselta kuin kuvissa. Ennemminkin vain pieninä hetkinä. Ehkä vain kuvanoton hetkellä. Silloinkin luultavasti ne  tennissukat kirjahyllyssä kuvan rajauksen ulkopuolella.:)

Tykkään blogin pitämisestä. Kirjoittamisesta, valokuvauksesta ja sen opettelusta. Sisustamisesta. Kodistamme.
Tiedän jollakin tavalla, mitä tästä blogista ei tule. Mutta sitä en ihan tarkkaan tiedä, mitä tästä kuitenkin tulee.

Entäpä sinä siellä? Kiva, kun olet siellä! Mitä sinä siellä ruudun toisen puolella haluat nähdä ja kuulla? Otan ilolla kaikenlaiset ideat ja kommentit vastaan.

Tämän kaiken paatoksen kunniaksi:
Olohuoneemme, olkaa hyvä!

  

Olohuoneemme jakautuu ikään kuin kahteen osaan. Oleskeluun ja television katseluun. 

Oleskelutila on suorassa yhteydessä ruokatilaan. Siinä voi istuskella, lukea, nauttia suurien ikkunoiden valosta, tunnelmoida takan valossa ja huudella kokille ohjeita. ;) Olohuoneen sohva on jo entiseen kotiin ostettu. Ehkä ei tänne aivan nenä päähän, mutta ajaa asiansa kuitenkin vielä usemman vuoden. Matto sen sijaan tuotiin tänne paketissa. Se oli kuitenkin ostettu jo entiseen kotiin. Muistimme mukaan se oli paljon vaaleampi eikä sekään tuohon täydellinen ole. Toisaalta se on hyvin sävy sävyyn lattian kanssa. Mutta ehkä liikaa? Sohvapöytä on ihana muisto omasta kodistani. Tuon pöydän alla olen minäkin vauvana pötkötellyt. Mielestäni se sopii malliltaan kotiimme oikein kivasti! Puhumattakaan tietysti tunnearvosta.:)

Televisiopuolella on luonnollisestikin tila tv:n katseluun. Siellä on vuodesohva, joka on tarpeellinen säännöllisen epäsäännöllisesti kotonamme vierailevien sukulaisten ja ystävien käyttöön. (Rakennusvaiheessa luovuimme pelkästään vierashuonekäyttöön tehdystä huoneesta, jotta kaikki rakennetut neliöt olisivat aktiivisesti meidän perheemme käytössä). Vuodesohva on myös erittäin helppo levittää tv:n eteen, kun koko perhe löhöilee leffan parissa. Hyväksi puoleksi olemme kokeneet myös sen, että ruokatilaan ja oleskeluolohuoneeseen televisio ei suoraan näy. Eipä tule lastenkaan tuijoteltua ruutua yhteisen aterian yhteydessä. Tämän puolen rakkaita esineitä ovat mammani virkkaama matto sekä tietysti piano. Pianon sävy tuo uuteen kotiin vanhaa särmää. Vielä kun joku sen virittäisi...

Molemmat tilanosat huutavat vielä tauluja seinille ja joitakin lämpöisiä sisutusjuttuja...ehkä niistä sitten joskus myöhemmin.:)

Talobit

Olin ajatellut kirjoittaa viimeiset kommentit Talobitista ja sen tekemistä hommista, kun autokatoksemmekin valot olisi asennettu ja homma olisi sitä myöden kokonaisuudessaan valmis. (Näitä hommia ei hoidettu talon kanssa, koska katos valmistui vasta tässä myöhemmin syksyllä) Viime viikolla saimme kuitenkin ilmoituksen Talobitin konkursista! Jokainen tietää, että sanat rakennusprojekti ja konkurssi eivät kuulosta hyvältä.
Meidän onneksemme meillä ei ole kuitenkaan Talobitilta kovinkaan paljon enää saatavaa. Autokatoksen muutamat valot ovat "virittämättä", mutta muuten kaikki on ollut jo jonkin aikaa kunnossa. Loppulaskuakaan emme ole maksaneet, joten siinä suhteessa voimme huokaista. Ja tarvikkeetkin ko. töihin ovat jo meillä. Selvää on  toki, että tulevaisuudessa mahdolliset ongelmat, jotka ilmenevät, eivät luonnollisestikaan Talobitin kautta hoidu. Toivoa siis sopii, että mitään suuria ongelmia ei ilmene...

Olin myös ajatellut kertoa yksityiskohtaisemminkin Talobit- kokemuksista.Se kun näyttäisi olevan mm. blogini yleisin hakusana. Tässä vaiheessa se tuntuu kuitenkin melko turhalta. Todettakoon, että pääpiirteissään kaikki sujui hyvin. Nopean googlauksen tehtyäni vastakkaisia kokemuksia oli kuitenkin useita.  Joitakin karikkoja meillekin matkalle mahtui, mutta niistä selvittiin melko mutkattomasti. Putkimies taisi aiheuttaa eniten päänrapsutuksia, mutta mitä olen muista blogeista lukenut, kuuluu ilmeisesti putkimiesten taudinkuvaan. ;)
Muutama säätö/korjaus jouduttiin tekemään muutettuamme, mutta muuten kaikki on toistaiseksi toiminut. Itse koen, että kokonaispaketti sähkö- ja lvi-töistä sopi meidän projektiimme mainiosti. Ehkä olisimme voineet kuitenkin tehdä vertailuja enemmän tällaisten firmojen osalta. Mutta kuuluu ilmeisesti meidän tyyliin tehdä päätökset sukkelaan.

Hartaasti toivon, että kovin montaa työmaata Talobit ei olisi jättänyt konkurssin myötä siihen malliin, että hommat jäävät hoitamatta, vaikka laskut olisi jo maksettu. Jos näin on, voimia sinne!

ps. Aihe oli nyt niin tylsä, että yhtään kuvaa se ei ansainnut. Huomenna jatketaan ilosemmalla mielellä ja useilla kuvilla.

Laita vaatteet paikoilleen!

Hanskat kadoksissa, kengät melkein olohuoneessa, takki lattialla. Kuulostaako tutulta? Yleensä lapsiperheessä kuulostaa. Entäpä sitten, jos ei ole laatikkoa käsineille, telinettä kengille, henkaria takille?
En halua enää edes ajatella...8)

Muuton jälkeen talo oli aikalailla valmis. Vaatehuone oli kuitenkin keskeneräinen. Sikäli, että siellä ei ollut mitään, mihin vaatteensa laittaa. Niinpä ylläkuvatun kaltainen tilanne oli aika normaali näky. Mutta ei enää!

Vaatehuoneemme sijaitsee heti ulko-oven oikealla puolella. Tämä vaatehuone onkin tarkoitettu lähinnä käytössä oleville ulkovaatteille että toisaalta talvi-/kesäsäilytyksessä oleville ulkovaatteille. Koska vaatehuone on heti oven vieressä, kuvittelemme ainakin toistaiseksi, että sinne on jokaisen kohtuuhelppoa laittaa vaatteensa. Myös lähellä olevasta kodinhoitohuoneesta (myös kulku ulos)pääsee eteisen kautta melko vaivattomasti vaatehuoneeseen.

Vaatehuoneen sisällön kokosimme Ikean Algot-sarjalla. Hieman pähkäilyä se kyllä vaati. Tilassa on ikkuna, jota emme halunneet ainakaan kokonaan vaateiden alle piiloon. Toisaalta piti laskea myös tarkkaan, kuinka monta takkia, haalaria, kenkäparia, hanskaa, pipoa jne. tässä perheessä on. (Niitä oli monta.) Myös  lähdön hetkellä tarvittavat lisävarusteet, kuten pyöräilykypärät piti saada mahtumaan johonkin. Niinpä asettelimme ensin kenkiä riviin ja laskimme takkeja. Pipoille, hanskoille ja huiveille laskettiin omat laatikkonsa. Ikean sivuilta haettiin osien mittoja ja sopivia vaihtoehtoja ja sitten vaan mittanauhan ja lyijykynän kanssa piirtelemään sopivaa kokonaisuutta (Ikealla ei valitettavasti tähän ole vielä omaa suunnitteluohjelmaa, tulossa kuulema kuitenkin).

Ja tällainen siitä sitten tuli.

 

Näkymä ulko-ovelta. Liukuovi tarvitsee vielä asettaa paikoilleen. Se on tuikitarpeellinen ainakin mahdollisen kaaoksen sattuessa.

Takaseinämällä talvivaatetta yms. tällä erää. Myös käytössä oleville laukuille paikkansa.

Pipoille, hansikkaille, huiveille, sadevaatteille korinsa...hieman jäi vielä säätövaraa.

Reilun viikon käyttökokemuksella oikein toimiva! Ja mikä parasta periaatteena on, että, jos tuonne ei mahdu, silloin vaatetta on liikaa. Kun on kaksi kertaa vuoden aikana muuttanut, sitä on huomannut, että ihmisellä on aivan liian paljon tavaraa. Vähemmälläkin selviää...8)