Olohuoneen sohvalla -ajatuksia blogista

Olen tässä jo useamman kuukauden pohtinut blogini jatkoa...Haluanko näyttää kotiani julkisesti muille, tuntemattomillekin ihmiselle? Mitä sellaista kodissani on, jota en halua jakaa? Onko sellaista? Astutaanko jonkinlaisen turvallisuuden kynnyksen yli, jos näytän kotimme?

Toisaalta olen myös pohtinut, mitä tästä joku muu saa? Mitä minä tästä saan?
Itse aloitin blogin pitämisen sen enempää miettimättä. Olin jäänyt koukkuun muiden blogeihin (huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä, että hämmästelin suuresti monenmoisia postauksen ja kuvauksen aiheita). Rakennusprojektin vähän yllättäen alkaessa sain (raksa)blogeista kuitenkin monenlaista vinkkiä ja inspiraatiota. Minulla oli myös halu kirjoittaa ja valokuvata rakennusprojektiamme. Blogi oli lähtenyt käyntiin yhtä huomaamatta kuin koko rakentaminen.

Ja melkein yhtä huomaamatta olen sittenkin jo julkaissut kuvia senkin jälkeen, kun raksasta on tullut koti.
Tiedän tietysti blogimaailmasta jonkin verran enemmän nyt kuin joskus muutama vuosi sitten, kun itse löysin blogit. Minua naurattaa edelleen, kun näen jonkun esittelevän aamupalaleipäänsä upean kuvan kera. Mutta luen jutun silti mielelläni. Ehkä jopa idean omaan aamupalaan napaten. Minua kadehdittaa edelleen, jos näen jonkun kuvaavan itseään uusi merkkivaate päällään. Juuri sellaisen, jota minun tekisi mieli, vaikka tarvetta tai rahaa sen hankitaan ei olisikaan. Ja minä tiedän, että sisustusbloggaajan kodissa ei näytä joka päivä sellaiselta kuin kuvissa. Ennemminkin vain pieninä hetkinä. Ehkä vain kuvanoton hetkellä. Silloinkin luultavasti ne  tennissukat kirjahyllyssä kuvan rajauksen ulkopuolella.:)

Tykkään blogin pitämisestä. Kirjoittamisesta, valokuvauksesta ja sen opettelusta. Sisustamisesta. Kodistamme.
Tiedän jollakin tavalla, mitä tästä blogista ei tule. Mutta sitä en ihan tarkkaan tiedä, mitä tästä kuitenkin tulee.

Entäpä sinä siellä? Kiva, kun olet siellä! Mitä sinä siellä ruudun toisen puolella haluat nähdä ja kuulla? Otan ilolla kaikenlaiset ideat ja kommentit vastaan.

Tämän kaiken paatoksen kunniaksi:
Olohuoneemme, olkaa hyvä!

  

Olohuoneemme jakautuu ikään kuin kahteen osaan. Oleskeluun ja television katseluun. 

Oleskelutila on suorassa yhteydessä ruokatilaan. Siinä voi istuskella, lukea, nauttia suurien ikkunoiden valosta, tunnelmoida takan valossa ja huudella kokille ohjeita. ;) Olohuoneen sohva on jo entiseen kotiin ostettu. Ehkä ei tänne aivan nenä päähän, mutta ajaa asiansa kuitenkin vielä usemman vuoden. Matto sen sijaan tuotiin tänne paketissa. Se oli kuitenkin ostettu jo entiseen kotiin. Muistimme mukaan se oli paljon vaaleampi eikä sekään tuohon täydellinen ole. Toisaalta se on hyvin sävy sävyyn lattian kanssa. Mutta ehkä liikaa? Sohvapöytä on ihana muisto omasta kodistani. Tuon pöydän alla olen minäkin vauvana pötkötellyt. Mielestäni se sopii malliltaan kotiimme oikein kivasti! Puhumattakaan tietysti tunnearvosta.:)

Televisiopuolella on luonnollisestikin tila tv:n katseluun. Siellä on vuodesohva, joka on tarpeellinen säännöllisen epäsäännöllisesti kotonamme vierailevien sukulaisten ja ystävien käyttöön. (Rakennusvaiheessa luovuimme pelkästään vierashuonekäyttöön tehdystä huoneesta, jotta kaikki rakennetut neliöt olisivat aktiivisesti meidän perheemme käytössä). Vuodesohva on myös erittäin helppo levittää tv:n eteen, kun koko perhe löhöilee leffan parissa. Hyväksi puoleksi olemme kokeneet myös sen, että ruokatilaan ja oleskeluolohuoneeseen televisio ei suoraan näy. Eipä tule lastenkaan tuijoteltua ruutua yhteisen aterian yhteydessä. Tämän puolen rakkaita esineitä ovat mammani virkkaama matto sekä tietysti piano. Pianon sävy tuo uuteen kotiin vanhaa särmää. Vielä kun joku sen virittäisi...

Molemmat tilanosat huutavat vielä tauluja seinille ja joitakin lämpöisiä sisutusjuttuja...ehkä niistä sitten joskus myöhemmin.:)