maanantai 28. syyskuuta 2015

Mamman pitsipeitto

Käsiini osui joskus kesällä Avotakka-lehti, jossa erään makuuhuoneen sängyllä komeili pitsipeitto. Kuvateksti kertoi sen kuuluneen isoäidille. Tutkin kuvaa ja jotenkin pitsipeitto näytti kovin tutulle. Muutaman päivän päästä mammani äidilleni virkkaama peitto koristi myös meidän makuuhuonettamme. Täsmälleen samanlaisena kuin Avotakan kuvassa. Tämä ei suinkaan ole ainut pitsipeitto, jonka mammani on omin käsin tehnyt. Uskomatonta taitoa ja viitseliäisyyttä. Kunpa sitä olisi edes ripaus itselläkin. Joka kerta, kun kuljen makuuhuoneen ohi ja tuo pitsipeitto osuu silmiini, tunnen lämpimän läikähdyksen rinnassani. Rakkautta, lämpöä, jonkinlaista yhteenkuuluvuutta sukupolvien ketjussa ja voi, myös ikävää....


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mun tuoli, pojan tuoli, tytön tuoli, rakas tuoli



Minulla on kuva, jossa istun tuon pienen tuolin päällä . Pöydällä on lautasellinen makkarakeittoa ja minulla on onnellinen ilme. Tuoli on keltainen ja siinä taitaa olla joku kuvakin. Yhtä keltaiset ovat pöydän jalat. Minulla on myös muistikuva omasta isästä, joka seisoo ovemme takana tuo sama tuoli ja pöytä kainalossaan. Isälläkin onnellinen ilme, olihan hän tuomassa tuota pienen ihmisen tuolia omalle ensimmäiselle lapsenlapselleen. Väri ei tuolissa ollut enää keltainen, vaan poikamme pappa oli maalannut sen kauniin taivaansiniseksi. 
Täällä villaLuhdassa pöytä sai jälleen uuden värin, tuon kuvassa olevan. Väri on vaihtunut, mutta hommat pöydän ääressä ovat pysyneet samoina . Sen äärellä on piirretty, muovailtu, järjestelty leluja, leikitty toimistontätiä, naurettu ja mökötettykin. Saman pöydän ääressä on kasvettu pienestä vähän isommaksi jo neljättä kertaa. Usein ne rakkaimmat esineet ja huonekalut ovat niitä, joilla on tarina kerrottavanaan. Niitä joiden ääressä on tapahtunut monenlaista. Niitä, jotka ovat kulkeneet kodista kotiin, usein sukupolvelta toisellekin. Tämä pieni pöytä on minun yksi rakkaimmistani. Toivottavasti se jatkaa matkaansa sitten joskus tulevaisuudessa minunkin lasteni kotiin kertomaan tarinaa tytöstä, joka söi onnellisena ja iloisena makkarakeittoaan.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Pihalla ollaan!

Pitkästä aikaa kuulumisia villa Luhdasta. Kesä on jo vaihtunut syksyyn, vaikka tänään on aika lailla käsitä tuntunutkin! 
Pihalle on kesän aikana ilmestynyt muutama uusi kasvi ja ovatpahan nuo vanhatkin kasvaneet jonkin verran. Viime viikonloppuna aloitettiin jo syysvalmistelut laittamalla puiden ympärille verkot ja heittämällä syyslannoitetta kasveille. Vielä pitäisi kuitenkin istutushommiakin tehdä, sillä julkisivulle pitäisi vielä saada tuija-aitaa istutettua.