perjantai 14. syyskuuta 2012

Vieläkin Keittiömaailmassa

Tänään saimme Keittiömaailman tarjouksen keittiöstämme. Jälleen kerran suunnitelmassa oli valkoista, laatikostoja ja jonkin verran yläkaappeja. Tällä kertaa mattana (miinus taso, joka kiiltävänä). Keittiömaailmassa kertoivat hintojen olevan aivan eri luokkaa, mikäli kyseessä on korkeakiilto-ovet. Näin ei ole muissa liikkeissä ollut, kun olen asiaa kysynyt. Kvikissä sanottiin eron olevan parinsadan luokkaa kymppitonnin keittiössä, Puustellissa todettiin sen olevan hiukan kalliimpaa (suhteellista tietysti) ja Rautilan puuseppien (josta olemme myös tarjouksen pyytäneet, mökkinaapureita;) ) mukaan noin kympin verran per ovi. Joka tapauksessa Keittiömaailman tarjoukseen kuului myös integroidut kodinkoneet ja täytyy sanoa, että hintalappu oli varsin kilpailukykyinen etenkin, kun kuvat ainakin näyttivät erittäin hienoilta.
                                                         Kuvat lainattu Keittiömaailman sivuilta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti