keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Istutuksia

Pihan suunnittelu on aika mukavaa hommaa. Katselet kuvia kauniista kasveista ja pihoista. Kiertelet puutarhakauppoja, kurkit toisten pihoja ja otat kuvia inspiraatioksi. Tutkit kasvupaikkoja ja siihen sopivia kasveja. Sitten vähän mittailet ja piirtelet. Ensikertalaiseltakin tämä osuus sujuu ihan kivasti.

Mutta sitten...Teoriassa on selvää, että kuoppa kaivetaan puoli metriä syväksi ja suunnilleen yhtä leveäksi. Pohjalle laitetaan uutta multaa ja sitten ainakin 30litraa vettä. Eikun hommiin.
Käytännössä kaivaminen on hiton hankalaa. Vesi lilluu yli äyräidensä ja kaikki paikat ovat yhtä kuravelliä. Selkäsi krampaa, koska et ole tottunut kykkimään pensaiden juurella. Parin päivän päästä huomaat, että taimesi on vinossa ja seuraavana keväänä kasvisi näyttää uhkaavasti menetetyltä. Ei mennyt niinku Strömsössä.

Mutta toisaalta. Yrittänyttä ei laiteta.
Minä olen suunnitellut pihallemme kaksi istutusaluetta, joihin tulee pääasiassa havukasveja. Tämä toinen alue saatiin onnellisesti tehtyä viikonloppuna. Voitte uskoa, että olin ihan ylpeä omasta suunnitelmastani ja miehen kanssa toteutetusta käytännön toteutuksesta. Murehdin tuota seuraavanäpäivänä-ensikeväänä -osuutta vasta myöhemmin...8)

Pienen ihmettelyn jälkeen saimme selville miten yhdistämme kuopan kaivamisen ja katekankaan laittamisen. Kaikkitietävä Google kertoi, että kuopat kaivetaan suunnitelluille kohdille. Sitten levitetään katekangas, johon tehdään ristiviillot kuoppien kohdalle. Tämän jälkeen onkin melko helppo hoitaa istutushommat ristikkäisten kankaiden koloista.

Havualueeseen olin valinnut kolme timanttituijaa, pari kartiovalkokuusta, kiinankatajan, pari erilaista sinikatajaa sekä neljä pallotuijaa. Lisäksi alueen toiseen päätyyn tuli yksi riipparaita. Katteeksi hiilenmustaa haketta.
Ja tällainen siitä sitten tuli! (Kuvassa viimeistelyhommat tekemättä)

8 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! Itsellä samat puuhat meneillään ja mä niin odotan, että pääsen istuttamaan! Mutta ensin on kaivettava se kuoppa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sä siis suunnittelet, joku kaivaa kuopan, sä istutat ja ihailet. Musta kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Iloisia istutuspäiviä!

      Poista
  2. Meille puutarhasuunnittelija neuvoi, että ei hakkeen alle kangasta. Vain paksu kerros haketta. Rikkaruohot kylväytyy hakkeen päälle ja tarttuvat kankaaseen kiinni ajan myötä. Helpompi nyppiä pois ilman kangasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa!8) Kuulostaa siltä, et tää menee samaan sarjaan kuin meidän muutkin puutarhahommat. Yritys- erehdys menetelmällä siis.;) Mä olen melkein varma et meidän pihassa kukkii rikkaruohot vaikka mä tekisin mitä ja miten. Mut aika näyttää...8)

      Poista
  3. Kiitti Jenni! tuossa kuvassahan kaikki näyttää oikein mukavalta.8)

    VastaaPoista
  4. Jep, tiedä sitten mikä on oikein?! Kokeilemalla oppii! Ja siitä nurmikosta, kavereille kävi samoin, multa oli huonoa ja piha täynnä "tilliä". Heillä auttoi useasti nurmikon leikkaaminen ja uusi kylvö. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Kokeilemalla oppii. Jatkamme siis kokeilemista!8)

    VastaaPoista