keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Portaikko ja aula

Talon suunnitteluvaiheessa halusimme, että talon yläkerrassa on jonkinlainen aula, jossa perheen nuorempi väki voi katsella televisiota ja pelailla ruutupelejään.  Tälla tavalla nämä "laitteistot" saatiin pois olohuoneestamme, mutta kuitenkin aikuisen valvovan silmän alle. Kesän jäljiltä eivät nämä natiaisemme ole vielä kovin tv:n ääressä viihtyneetkään, mutta pikku hiljaa, kun sisälläolo lisääntyy saadaan tällekin
tilalle varmaan aktiivista käyttöä.

Itse pidän tuosta tilasta. Iso ikkuna ja ranskalainen parveke sekä aulan toisella puolella korkean tilan kaide tekevät tilasta valoisan. Vähäinen väriskaala ja muutamat huonekalut tekevät tilasta myös yksinkertaisen, minun makuuni siis. ;) Muutaman taulun tämäkin huone kaipaa seinälleen, ehkä jokin lehtitelinekin olisi kiva. Jotain kuitenkin? Olisiko teillä ideoita? Rakennusaikana aulan suunnitelma näytti muuten tältä. 8) Ihan noin paljon tila ei huonekaluja ja tavaraa "kestä".







Portaamme ovat jo kuvissa olleetkin, mutta koska ne mielestäni oloisesti kuuluvat aulaamme, laitan tähän samaan syssyyn kuvia niistäkin.

Ps. En edelleenkään saa millään valokuvattua tuota lattiaa niin, että se olisi oikean sävyinen. Ja onhan tuossa muutenkin parantamisen varaa...Vinkkejä otetaan vastaan.;)

3 kommenttia:

  1. Hei, minkä "nimisiä" ovat nuo lamput, mitkä ovat tuolla olohuoneen puolella, kaksi kipaletta kuin isoja lumihiutaletta?? Kysyy nimimerkillä ´epätietoinen Laihialta` :)))

    VastaaPoista
  2. Ikean Maskros, löytyy myös isommassa koossa. Reissu Tampereelle?;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta, löysinkin sen tästä blogista, kun innostuin lukemaan ihan alusta asti. Mutta kysyvä ei tieltä eksy! Hieno blogi, terveisin ap kysyjä

    VastaaPoista