tiistai 19. elokuuta 2014

Terassia kuntoon

Olemme kesällä laittaneet terassiammekin entistä parempaan kuntoon. Viime kesänähän terassi rakennettiin suurimmilta osilta valmiiksi. Talven aikana tuli kuitenkin sellainen olo, että sitä pitäisi jatkaa etupuolelta talon päätyyn, jossa sisäänkäyntimme on. Sisäänkäyntimme olisi ehkä kaikenkaikkiaankin saanut olla hieman reilumman kokoinen katoksineen, mutta tällä terassin laajennuksellakin saatiin mielestäni mukava parannus asiaan.
 Terassin laajennuksen myötä pääsemme terassille kaikilta kolmelta oveltamme ja pihaltakin pääsee terassille portaita pitkin mistä kohtaa tahansa.

Terassilaudoitus on harmaata kestopuuta (pohjana MicroShield kirkas käsittely). Viime kesänä ostettu ja laitettu puu näytti ja tuntui hieman laadukkaammalta ja se oli harmaata myös uritetun laudan toiselta puolelta.Tätä puolta olimme aikoneet käyttää portaissa, mutta säästösyistä (kuulema) väriä olikin tämän vuoden terassilaudoissa vain ns. oikealla puolella.
Terassi olisi tietysti pitänyt öljytä jo viime vuonna, mutta oli siinä sitten vähän muuta hommaa ilmeisesti sillä erää. Niinpä hoidimme öljyämisen vasta viime viikonloppuna, kun terassi oli siis kokonaan valmis. Tuossa alla sitä sitten huomaa, minkäläinen sävyero öljyämisen myötä terassiin tuli. Itse olemme sen väriin kyllä oikein tyytyväisiä.
Viimeisenä hommana itse terassin rakentamisen osalta onkin sitten terassin kaiteiden nakuttelu. Onneksi sekin on  jo hyvällä alulla. Maalaaminen pitää toki jättää vielä ensi kesälle!
Seuraavaksi pitäneekin sitten kurkata, miltä terassilla tällä hetkellä näyttää.8)

2 kommenttia:

  1. Hei, oletteko olleet tyytyväisiä Microshield Harmaaseen? Meillä myös Harmaa terassi tavoitteena.

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Ollaan oltu tyytyväisiä. Öljyttiin terassi keväällä taas ja hyvin siinä kesä ja osa syksynäkin tepsuteltiin. Ei myöskään ole ainakaan minun varpaisiin ollut mitenkään kuuma, sitäkin joku meille epäili. :)

    VastaaPoista