torstai 4. syyskuuta 2014

Sisäänkäynti


Sisäänkäyntimme on saatu pikkuhiljaa mukavamma näköiseksi. Viime sunnuntaina ahkeroimme koko päivän taas pihahommissa...muutamia uusia pensaita, rikkaruohoja ja uuden suunnittelua. Kyllähän te tiedätte...

Ovensuun mustaan ruukkuun istutin uuden tuijan (arvaatte,miten sen vanhan kävi...) ja sen kylkiäisiksi jonkinsortin kanervan ja kaalin. Kolmatta kasvia en pysty millään muistamaan nimeltä. Hortensia vetelee sekin kaiketi viimeisiään, mutta vielä se kelpasi minusta tuohon ihan mainiosti. Hiekka se vaan tuolta pihalta kantautuu lahjakkaasti tuohon terassille.

 Pihan ja parkkipaikan reunamille istutin pienen rivin marja-aroniaa. Niissä näyttäisi olevan lupausten mukaisesti oikein kaunis syysväri. Lupausten mukaan ne tuovat melko nopeasti myös näkösuojaa, sillä tuosta kohdin tieltä näkee pihaamme melko esteettä. Vieressä olevan havupainoitteisen istutusalueen kasvit ovat yhtä timanttituijaa lukuunottamatta jopa kasvaneet! Tuija otti helteistä ja emännän kastelulaiskuudesta pahasti nokkiinsa, mutta riipparaita on kasvanut sen sijaan niin, että menee pitkin maata. Pitääköhän sitä jotenkin leikata? Tietääkö kukaan?
Pihahommat houkuttelisivat vielä tässä näin syksylläkin muutaman lisäkasvin osalta, mutta saapa nähdä tapahtuuko enää mitään. Tuijarivistönkin alaosasto vaatisi rajua nyppimis/kaivamisoperaatiota.Voi hyvin olla, että intoni lakoaa niiden kanssa pakertaessa...vai tulisiko sieltä joku talkooapuun? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti