(Osa kuvista näkyy instagramissa, käy kurkkaamassa.)
Tässä kuitenkin pieni kurkkaus kotonamme järjestettyihin "isomman pojan" synttärikemuihin. Synttärit onnistuivat kaikin puolin mainiosti. Kesän (toistaiseksi) ainoat helteet osuivat juuri juhliemme aikaan, ruoka onnistui itse tehden melkeinpä yli omien odotusten, kakku maistui ja ennen kaikkea juhlan kruunasivat ihanat, ainutkertaiset ja rakkaat ystävämme, jotka tosiaan tekivät juhlasta juhlan! Kiitos vielä tätäkin kautta! <3
Kesäjuhlissa juhlien väriteema voisi toki olla hiukan värikkäämpikin, mutta jotenkin näihin juhliin en muita värejä ajatellutkaan kuin mustaa ja valkoista, ovathan ne toki sankarin harrastuspallon perinteiset väritkin!
Aika pienillä jutuilla voi mielestäni tehdä juhliin koristelua. Mihinkään mahtipontisiin koristeluihin on mielestäni turha ryhtyäkään, sillä onhan se niin, että koristelut ovat hyvissä juhlissa vain hetken huumaa. Kuten jo totesinkin hyvät juhlat koostuvat kai ihan jostain muusta. Tai muista. :)
Sitten voidaan ottaa vastaan vieraat, halata ja onnitella.Yhdessä voidaan todeta, että onpa ihanaa nähdä pitkästä aikaa. Yhdessä voidaan ihmetellä, miten kukaan ei ole yhtään vanhentunut. ;)
Näissä juhlissa ei tosin päässyt edes ovikelloa soittelemalla sisään, sillä aurinko paistoi sen verran komeasti, että vieraat vastaanotettiin ja suurin osa juhlastakin juhlittiin terassilla.
Hetki ennen juhlia...pitää käydä nostamassa toi sohvatyyny!
Ihania juhlakuvia!!
VastaaPoistaLisäksi bongasin tuon aivan makean mustan naulakon jossa on puunupit - mistä sellaista saa? En hoksaa että olisi tullut vastaan mulla missään...?
Kesän kuuluukin olla muuta kuin arkea ja tavallista. Minäkin olen ollut hyvällä mielellä "lomalla" blogista. Nyt on aika pikkuhiljaa palailla normaaliin.
Kiitos! Kyllähän se näin on, että lomalla tehdään sitä, mikä mukavalta tuntuu, riippumatta siitä, mitä olisi pitänyt tehdä...:)
VastaaPoistaNaulakko on ostettu muistaakseni Tigerista, suihkumaalattu mustaksi ja värikkäät nupit olen vaihtanut puisiksi liimaamalla askartelukaupasta ostetut puupallot tilalle.:)
Mukavaa kesänjatkoa sulle!