perjantai 31. elokuuta 2012
Tulihan se sieltä
Rakennuslupa on nyt myönnetty. Postiluukusta tipahti toissapäivänä pieni ilmoituslappu, jossa asiasta kerrotiin. Hyvä, ettei hukkunut muun postin joukkoon. Mitään muutoksia ei taloon tarvinnut tehdä. Seuraavaksi aloitetaan maatöiden ja perustusten tarjousten hankkiminen ja siitä sitten aloituskokousta kohti. Tästä se sitten alkaa virallisestikin.
tiistai 28. elokuuta 2012
Kvik!
Viime viikolla aloitettiin ensimmäiset keittiösuunnittelut.(Lukuunottamatta pikaista käyntiä Puustellissa jo aiemmin) Tämä tapaaminen oli Kvik-keittiöissä. Palvelu oli hyvää ja ensimmäisestä suunnitelmasta tuli jo oikein hyvä. Värissä pysyttiin valkoisessa. Alakaappeihin laitettiin vetolaatikoita ja ylös yhdelle seinälle kaappeja. Toinen seinä jätettiin kaapeitta lukuunottamatta jääkaappia, pakastinta ja uunikaappia. Samalla vahvistui ajatuksemme keittiön saarekkeen (niemekkeen) baarituoleista. Pikaisessa Puustelli-keittiöiden tapaamisessa nimittäin väläytettiin, että tuolit eivät mahtuisi tilaan. Itse kuitenkin olin mittailut (muutamankin muun kodissa), että baarituolit ja keittiön pöytä kuitenkin mahtuvat tilaan. Tilaa on kuitenkin saarekkeen reunasta seinään kolme metriä. Myös uunin paikka soviteltiin Kvikissä seinätasolle. Puustellissa uunin noston sijaan ehdotettiin astianpesukoneen nostoa. Jotenkin kuitenkin tuntui heti siltä, että jos astianpesukone on ylhäällä, eivät esim. lapset ylety niin helposti viemään astioitaan sinne. Uunia taas lapset eivät niinkään käytä ja kun sieltä nostetaan painaviakin laatikoita,on se mukavaa tehdä selkä suorana. Tätä mieltä oltiin Kvikissäkin. Mutta on mukavaa, että erilaiset ihmiset sanovat erilaisia ajatuksia. Kaikkea ei tule itse ajatelleeksi. Tänään onkin sitten seuraava keittiösuunnittelu Kalustetukussa. Mielenkiintoista nähdä pyöritäänkö samoissa hinnoissa ja tunnelimissa.
maanantai 20. elokuuta 2012
Ranskalaisia viivoja
Rakennuslupa on odottanut rakennusvalvonnassa nyt kahdeksan viikkoa. Asiaa tiedusteltuamme, papereita alettiin kaivaa pinosta esiin. Viikon lopulla asia nytkähti edes hiukan eteenpäin. Sähköpostissa oli pino ranskalaisia viivoja, jotka kertoivat asioista, joita piti lupaan tarkentaa. Päällimäisenä mieleen jäi kohdat
- eikö asunnossa ole lainkaan kynnyksiä?
- mitä lajiketta pensasaitaan tulee ja kuinka monta pensasta aidassa on?
- mikä on jäteastian avautumissuunta
Joku voisi sanoa,että melko pikkumaista. Toisaalta, ei ainakaan mitään suuria huolenaiheita.
Tarkennukset on nyt tehty ja nyt jatketaan taas odottamista. Onko kenelläkään arvausta, missä kaupungissa rakennamme?;)
Siitä se ajatus sitten lähti
Muuton yhteydessä laitoimme tavaroita kirpputorille. Kirpputorit ovat ensisijaisesti mukavia paikkoja, jos haluaa päästä jostakin tavarastaan eroon. Joskus käy silti niin, että kirpputorilta tarttuu mukaan yhtä jos toista, vaikka tarkoitus ei sellainen olisikaan ollut. Tällä kertaa olimme tiukkoina. Ainoastaan heti ensimmäisenä päivänä viereisessä pöydässä oli paljon oikeasti vanhaa tavaraa ja sieltä silmiini tarttui heti vanha mustapunainen lakupurkki. Jostain kumman syystä, olen aina halunnut sellaisen. Purkkeja oli alimmalla hyllyllä kaksi. Nappasin toisen käteeni ja näytin sitä muille. Toista purkkia en sitten ehtinytkään saada käteeni, paikalla ollut nainen nappasi sen nopeasti omiin käsiinsä ja otti mukaansa. Ilmeisen suosittuja siis. Joka tapauksessa, mitään tällaista en ollut varta vasten hakenut, mutta siitä se ajatus sitten lähti….8)
perjantai 3. elokuuta 2012
Muutto takana, talosuunnitelmat edessä
Muutto on takana. Kaaos oli välillä aikamoista. Tavaraa oli ja on enemmän kuin ihminen tarvitsee. Nyt alkaa tavarat kuitenkin olla paikoillaan. Kyllä tässä uutta odotellessa aikansa hyvin viettää.
Ennen muuttoa kävimme virallisesti tekemässä kaupat Mittava Kodin kanssa. Sen jälkeen Torniossa on toimittu nopeasti. Meidän piirustusten perusteella on tehty uudet kuvat ja kaikki näytti olevan melkolailla kunnossa. Lupaahan emme ole vielä(käänj) saaneet, joten kaupan ehtona oli luonnollisesti luvan saaminen. Jos kaikki kuitenkin menee hyvin, talopaketin pitäisi tulla tontille marraskuun ekalla viikolla ja pystytyksen kerrottiin kestävän korkeintaan kolme viikkoa. Ensin rakennetaan runko, sitten tulee aluskatesennus ja lopuksi vesikate. Noin tiivistettynä.
Nyt odotellaankin talokylttiä, jonka ilmoitettiin pian kotiin saapuvan.
Lisäksi olemme saaneet Talobitilta sähköpistekuvat. Sen verran olemme niitä ehtineet tutkailla, että sovitunkaltaisilta ratkaisut vaikuttivat. Joitakin ratkaisuja täytyy vielä pohtia ja siksi onkin mukavaa, että ensi viikolla pääsemme tutustumaan Talobitin studioon Vantaalle. Korkean olohuoneen valaistus on esimerkiksi yksi pohdituttavista asioista. Siihen otamme mielellämme ehdotuksia. Koska taidamme olla ainakin tällä seudulla ensimmäisten joukossa Talobitin kyydissä hiukan jännittää, miten kaikki sujuu. Toisaalta, ehkä me olemme se mainos, joiden mukaan pitäisi saada lisää asiakkaita. Näin ollen voisi kuvitella, että hommat hoidetaan hyvin.
Sähköpistekuvista sitten huomasimmekin, että nyt olisi varmaan korkea aika alkaa tehdä kiintokalustesuunnittelua. Kuten olen jo todennut keittiön osalta se on omin nokin jo alkanutkin, mutta nyt on asia otettava siis virallisestikin työn alle. Kivaa!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Asuntomessuilla Tampereella - keittiöistä
Viime viikolla teimme ideointivisiitin Tampereen asuntomessuille. Päällimmäisenä mielessä omasta näkökulmasta oli katsella keittiöratkaisuja ja saada ideoita lastenhuoneeseen. Muutakin toki. Melkein kaikki omakotitalot ehdittiin ja jaksettiinkin kiertää. Muutama talo oli niin luksusta että niissä ei omiin talosuunnitelmiin ollut paljon tarttumapintaa (vaikka toki upeita olivatkin), mutta muutamat olivat kovinkin lähellä sitä mitä itse on ajatellut tai mihin oma budjetti riittää. Omaksi suosiksi nousi talo Estelle. Siinä oli jotain sellaista, mikä jäi mieleen. Ihana saunaosasto, kiva keittiö, hienot maalaukset seinillä ja itse talon mallikin oli mukava.
Keittiöt olivat kokonaisuudessaan aika lailla yhdestä muotista ainakin värimaailman suhteen. Valkoista ja mustaa. Siis sellaista, mikä itselläkin on ollut mielessä. Vai olisiko sitä sittenkin vain katsellut enemmän niitä mustavalkoisia keittiöitä?
Nämä kuvat ovat suosikistani talosta Estelle. Päävärinä tässä musta, itselle ehkä mieluisampi olisi siis se valkoinen pääväri ja siihen ripaus mustaa tai harmaata. Saareke suunnitelmiimme on piirretty ja itse halusin nimenomaan, että siinä olisi tilaa parille tuolillekin. Mukavaa olisi, jos tuolien puoleiselle seinustalle mahtuisi pari laatikkoakin kuten tässä näkyy olevan.
Tämä kuva on Kastellin messutalosta. Meille tulee keittiöön juurikin samanlainen välitilaikkuna. Ikkunalla taitaa olla leveyttä 240cm, joten se on melko pitkä ja onkin vähän laittanut mietintämyssyä savuamaan. Mitäs kaikkea ikkunan alle voi sijoittaa? Siis voiko siihen laittaa lieden, vesipisteen jne. Valaistusasiahan meillä on Talobitin kanssa sovittuna. Lednauhaa ainakin (muistaakseni!) on tulossa keittiöön...
Tällainen kokovalkoinen miellyttää kyllä siis omaa silmää. Kodinkoneet meillä tulevat myös valkoisena. Se on päätetty. Kunnes toisin päätetään. ;)
Myös uunin sijoituspaikka mietityttää. Toiveena olisi sijoittaa se ylemmäs, mutta sopiva paikka on toistaiseksi ollut hukassa. Ainakin ennen vanhaan sanottiin, että kylmälaitteita ja uunia ei vierekkäin saisi laittaa, mutta kovin monessa näytti uuni kuitenkin kylmälaitteiden vieressä olevan, joten miten mahtaa asian laita nykyään olla?
Toisaalta myös lieden paikka on vielä kateissa. Alunperin se piirrettiin saarekkeeseen kuten tässä ja useassa muussa kohteessa oli. Hormijuttujen takia sitä sitten muutettiin sille ikkunaseinälle, mutta nyt ole alkanut miettiä sen käytännöllisyyttä siinä. Tarvinnee turvautua johonkin viralliseen keittiösuunnitteluun...
Tässä Desing- talojen talossa on suurinpiirtein samanlainen pohjaratkaisu keittiölle kuin meillä. Meillä tosin olohuone ei jatku suoraan keittiön " perään" kuten tässä. Olohuone on kuitenkin keittiön yhteydessä.
Myös tässä pohjaratkaisussa on samaa "tyyliä" kuin meillä. Itse en tuosta kulmaratkaisusta tässä kuitenkaan pidä. Myös yläkaappien kohtalo mietityttää. Ovelliset kaapit vai sellaiset ylöspäin avattavat kuten em. Estellen keittiössä taitanee olla.
Viime päivinä olen siis kovasti mietiskellyt keittiöratkaisuja. Viisainta taitaisi ehkä kuitenkin olla aloittaa pohtiminen myös jonkun ammattilaisen kanssa. Ehkä ensi viikolla kun muutto vuokra-asuntoon on ohi...

torstai 12. heinäkuuta 2012
Vanhaa ikävä?
Tässä, kun istuskelee oman takapihan kesäisessä auringossa, vauva nukkuu ja saa rauhassa lueskella naistenlehtiä ja blogeja, tuntuu ihan siltä, että tätäkin pihaa ja kotia voi tulla vielä ikävä.
Sisällä on jo melkoinen kaaos. Muuttolaatikoita on pinottuna. Vuokra-asunto odottaa parin viikon päässä uusia asukkejaan.
Suljettujen silmien alla vilisee vaihtoehtoja....Valkoinen lattia tuntuu tällä hetkellä parhaimmalta, laitetaankohan lasten huoneisiin maalia vai tapettia, meidän makuuhuoneessa varmaan ainakin tehosteseinä tapetilla, millaista laattaa pesuhuoneeseen, onkohan se ajateltu takka hyvä, onkohan nää ajatukset liian aikaisia...eihän meillä ole edes vielä rakennuslupaa saatika mitään tontilla tehtynä...Ihanan kamalaa.
Kyllä, vanhaa saattaa tulla ikäväkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)