keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Ulkona

Palaanpa tässä jälleen kerran pihalle. Viime kesän rikkaruohoepisodin jälkeen odotimme vähän helpompaa savottaa tälle kesälle...Ihan samaan savottaan emme päässeetkään, mutta kyllä kiroilua ja kitkemistä silti on riittänyt.

Ruoho kylvettiin toukokuussa ja melko pitkän itämisajan jälkeen se suurimmaksi osaksi lähtikin kasvamaan. Samalla mullasti pisti esiin myös niitä rikkaruohoja! Viime kesänähän jauhosavikka valtasi aluksi koko pihan ja sitä kitkettiin kirjaimellisesti hartiavoimin ylös. Neuvoksi olimme saaneet, että alasleikkuulla se katoaisi, mutta koska se kasvoi paljon nopeammin kuin itse ruoho, ruohonleikkuu ei tullut kyseeseen. Katsoimme parhaaksi ainakin suurimmalta osin kiskoa sitä ylös. Tänä kesänä tuo sama jauhosavikka alkoi sitten pistää mullasta taas esiin. (Multa on siis Kekkilästä ja sitä tuotiin tänä keväänä tänne uusi satsi.) Tällä kertaa olen kitkenyt sitä heti, kun olen kasvua nähnyt, mutta en missään nimessä samalla volyymilla kuin viimeksi. Tällä kertaa ruoho myös kasvoi siinä tahdissa rikkaruohoon nähden, että olemme luottaneet alasleikkuuseen. Mutta...kyllä siellä melko paljon sitä edelleen kasvaa. Lisäksi joukossa on ilmeisesti jotakin toista rikkaruoholajiketta, joka alkaa kasvaa hieman hitaammin kuin jauhosavikka. Tämä laji onkin vaikeammin leikattavissa tai kitkettävissä, koska ensinnäkin se kasvaa pitkin maata, etenkin jos sitä leikkaa ja toiseksi, sillä on aika isot juuret.

Nuo vaaleanvihreät alut ovat jauhosavikkaa..Kuvassa näkyy myös muutama lopputilinottanut tuijamme. Pari keskimmäistä olen kuitenkin saanut hiukan virkoamaan havupuubalsamilla En kyllä tiedä, kannattaako niitä tuon enempää edes yrittää pelastaa..




Näissä kuvissa näkyy, miten valtavaa on rikkaruohon kasvu. Ylempi kuva on otettu pienestä alueesta talomme vierestä, jossa ei viime vuonna ollut vielä ollenkaan multaa. Siihen ei myöskään vielä ole kylvetty ruohoa eikä sitä totta tosiaan ole kasteltu kuin luonnon voimin. Mutta niin vaan kasvaa...Alemmassa kuvassa alue on kitketty toistamiseen. Tässä ilmeisestikin sitä jotakin muuta rikkaruohoa kuin jauhosavikkaa. Vai tunnistaisiko joku tuosta, mitä siinä kasvaa?
Toinen ongelma on koskenut itse ruohon kasvua. Se on nimittäin ollut aika hiljaista joissakin kohdin. Kasteluvettä se on saanut niin, että vesilaitos varmaan kiittää ja kumartaa pitkään, joten ihan emme tiedä missä syy moiseen. Muutamiin kohtiin on kylvetty ruohoa jo lisääkin, mutta ei sekään kovin hyvin ole lähtenyt etenemään. Nyt odottelemme sen osalta siis syksyä ja uutta kylvöä. Jospa luontoäiti auttaisi.





Kolmas pieni ongelma koskee hieman edellistä, sillä jostain kumman luonnonoikusta ruoho näyttää kyllä kasvavan siellä, missä sen ei pitäisi, kuten soralla ja istutusalueilla, joissa on kuitenkin maanpeittokangasta ja koristehaketta...;) Jep, luonto on ihmeitä täynnä. Mutta näillä nyt mennään!Iloisesti tietenkin!


Lopuksi vielä kuva autokatoksesta, jota olemme aina sään ja innon salliessa naputelleet ja maalanneet valmiimmaksi. Rimoitus on vielä hiukan kesken, nurkkalaudat ja ovi puuttuu sekä muutamiin kohtiin maaliia. Kivaa kuitenkin, että monista hommista joku aina valmistuukin.




maanantai 14. heinäkuuta 2014

Tuoleja pöydän ympärillä

Kesä ja helle ovat vieneet mennessään...ja jalkapallo. Kuvia on kyllä odottelemassa, kunhan tässä nyt saan aikaiseksi.
Tulin nyt kuitenkin pikaisesti täräyttämään muutaman kuvan ruokapöytämme ympäriltä, vaikka sen ympärillä ei näillä ilmoilla olekaan pahemmin istuskeltu. Eräässä rakenteilla olevassa talossa, kun mietiskellään jo tulevia sisustusratkaisuja ja tuolien yhteensopivuutta on pähkäilty. Niinpä lupasin yrittää auttaa, koska meillä sattuu samanlaisia tai ainakin samanoloisia tuoleja täällä  kotona olemaan.
Toivottavasti saamme joskus nähdä, millaiseen ratkaisuun siinä kodissa sitten oikean hetken koittaessa päädytään.




Pohdinnassa on siis ollut, sopiiko BoConceptin London-tuolien vierelle myös pinnatuolit. Meidänkin ruokapöydän ympärillä on hieman sekalainen seurakuntatuoleja, mutta pinnatuoleja en ole sinne ottanut mukaan. Nämä meillä olevat pinnatuolit näyttäisivät olevan istunmakorkeudeltaan hieman matalampia kuin London-tuolit, lieneekö siksi, etten niitä ole pöydän ympärille laittanut.  Muuten olen kyllä sitä mieltä, että tottahan toki pöydän ympärille mahtuu, millaisia ihmisiä ja tuoleja tahansa!;)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Hölmön hommia?


Tuli sitten tämäkin päivä nähdyksi. Kuvasin pyykkejä. Onneksi sentään puhtaita ja silitettyjä. Keittiöpyyhkeet ovat sikseen ärsyttäviä, että tuppaavat olemaan jatkuvasti likaisia. Se hyvä puoli niillä kuitenkin on, että tuovat keittiöön aina pientä ja vaihtuvaa silmäniloa. Että sen takia minä varmaankin niitä kuvasin....;)


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kesälakanat

Olen ollut tähän asti aikalailla päiväpeittoihminen. Siis sellainen, jonka mielestä sänky näyttää pedatulta, siistiltä ja kuvauskelpoiselta, kun siellä on päiväpeitto. Nyt olen kuitenkin pikkuhiljaa päässyt myös rennompien petausten makuun. Niinpä päätin napsaista kuvan makuuhuoneestamme, kun olin pedannut sen vain suht rennosti kesäiseen malliin ja ilman sitä päiväpeittoa. (Miehen ilme oli kyllä ihan näkemisen arvoinen, kun hän huomasi, että kuvien joukossa oli kuvia sängystämme...)

 Itse makuuhuoneelle ei ole muuton jälkeen kyllä tapahtunut mitään. Siellä ei edelleenkään ole verhoja eikä kattolamppua. Sopivia ei kertakaikkiaan ole tullut vastaan. Olen pitkään harkinnut myös makuuhuoneen kahden seinän maalausta ja/tai tapetointia, mutta siihenkään en ole löytänyt vielä sopivaa ratkaisua.

 
Tällä hetkellä nämä kesäisen hempeät lakanat riittävät kuitenkin makuuhuoneen "sisustamiseen". Kaikkea muuta mietitään sitten joskus syksyllä. Sinne on vielä matkaa. Onneksi.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Synttärit







Vähästä vaivasta, itsetehdystä
Tigerista, Ikeasta,
pastelliväreistä,
mansikoista, perhosista,
valokuvasuunnistuksesta, kimaltavasta kynsilakasta, 
herkkukioskista, karaokesta,
hymyistä ja yllätyksistä,
pienistä ihanista tytöistä
oli nämä synttärit tehty.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannus

Näitä kuvia kun katselee ei välttämättä tule mieleen, että tämä juhannus oli kylmin miesmuistiin...










keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Terassipöydän tuunaus



Terassillamme on sohvaryhmä ja ruokapöytä. Sohvaryhmä on varta vasten tähän kotiin hankittu. Ruokapöytä sen sijaan on nähnyt jo elämää. Ruokapöytään kuuluvat tuolitkin vetelevät jo viimeisiään. Tai ainakin mukaan täytyy ottaa pieni annos uhkarohkeutta, jos niissä meinaa istua. Suunnitelmissa on toki uuden pöydän ja tuolien osto, mutta ennen sitä sain idean antaa muuten hyvälle pöydälle hieman tekohengitystä. Ja itse asiassa...ei olisi varmaan yhtään hullumman näköistä, vaikka tuohon tuunatunkin pöydän reunoille asettaisi tuolit, jotka ovat olleet mielessämme. Mitäs tykkäätte? Tuli jämälaatoille hyötykäyttöä. 8)




Tähän, jos yhdistää nämä tuolit...miltä mahtaisi kokonaisuus näyttää? Tietääköhän muuten kukaan, minkälainen on tuon Ikean tuolin säänkestävyys. Materiaalin näyttäisi kuitenkin olevan puumuovikomposiittia...


Kuva: Ikea PS-tuoli, Kartell Masters-tuoli