sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pihavalaistuksesta ja energian säästöstä

Ihana, aurinkoinen ilma houkutteli tänäänkin meidät pihalle (pieniin) hommiin. Tartuin jo haravaankin ja siistin nurmikkoa talven jäljiltä. Nurmikko olikin tässä viikon aikana kuivunut jo niin hyvin, että sitä uskalsi rapsutella. Siinä haravoidessa mielessä oli jälleen kerran pihamme valaistus, joka on vielä hieman vaiheessa. Samalla mieleen tuli myös Taloon.comin energiansäästöön liittyvä kirjoituskilpailu, johon minut kutsuttiin osallistumaan. Kärpäsiä ei kevätilmassa vielä sentään lennellyt, mutta iskenpä tässä nyt kuitenkin kaksi sellaista samalla iskulla ja jutustelen teille hieman sekä pihamme valaistuksesta että energiansäästöstä. Tällä kirjoituksella osallistun siis myös kilpailuun, jossa äänestämällä sinäkin voit voittaa.

Todettakoon heti aluksi, että en ole kovinkaan asiantuntija energiansäästöasioissa. Tässä suhteessa roolijako on perheessämme ollut perinteinen tai ainakin sterotyyppisen mukainen, sillä energia-asiat ovat olleet lähinnä miehen harteilla. No, toki minäkin täällä paasaan lapsille valojen sammuttelusta, mutta noin niinkuin isommassa mittakaavassa. Tähän asiaan olisi ehkä syytä tehdä muutos. Kyllähän nykymaailmassa on  tulevaisuuttakin ajatellen syytä tietää ja ottaa selvää energiasta ja sen säästämisestä. Hyviä vinkkejä voineekin poimia aluksi vaikka tämän kilpailun sadosta.

Meillä pihavalaistukseen ei ole uhrattu yltiösuuria summia. Talossa on viisi ylös-alasvalaisinta, jotka valaisevat mielestäni kauniisti talon pintaa. Autokatoksessa on kolme valaisinta, jotka valaisevat paitsi katosta niin myös hieman piha-aluetta. Lisäksi autokatoksessa ja talon sisäänkäynnin kohdalla on kattovalaisimet, jotka antavat ns. perusvaloa mukavasti. Itse pihalla on odottamassa viisi paikkaa kulkuväylällä katokselta talolle, joihin on tarkoitus laittaa pylväsvalaisimet.


Talon valaisimet voidaan kytkeä päälle ja pois talon sisällä olevista katkaimista. Osa näistä lampuista syttyy myös liiketunnistimella. Katoksen valot on taas kytketty hämäräkytkimeen. Kun ulkona on siis tarpeeksi  hämärää, valot syttyvät ja kun valoa taas riittää, valot sammuvat. Katoksen ja sisäänkäynnin kattovalot toimivat taas liiketunnistimella. Pylväsvalaisinten syttymistä ja sammumista emme ole vielä päättäneet.

Kun miettii pihan valaistusta, voi tehdä pieniä, mutta tärkeitä päätöksiä energiansäästön suhteen. Valot, jotka meillä laitetaan päälle omin pikku kätösin, jäävät usein palamaan myös sellaiseksi ajankohdaksi, jolloin valaistusta ei tarvita. Tällöin energiaa valuu tietysti hukkaan. Hämäräkytkimellä varustetut lamput eivät taas jää koskaan palamaan silloin, kun päivänvalollakin pärjää. Toisaalta, nämä valot palavat myös keskellä yötä, jolloin valaistusta ei välttämättä tarvita. Tällöinkin voidaan sanoa, että energiaa ei säästy. Ainakin energiansäästön kannalta parasta ehkä olisi, jos hämäräkytkimeen olisi yhdistetty myös aika-ajastin, joka katkaisee valon tiettynä ajankohtana. Tämä lienee mahdollista....;) Liiketunnistimet taas säästävät energiaa, koska valaisimet valaisevat vain kun ympäristössä on sopivaa liikettä.

Pihan valaistus suunnitellaan paitsi niin, että se auttaa meitä näkemään, myös niin, että se korostaa pihan parhaita puolia ja tekee pihasta kauniin kokonaisuuden. Samalla, kun tätä kokonaisuutta suunnittelee, voisi siis ottaa huomioon tällaiset valaistuksen päälläoloaikaan liittyvät energia-asiat. Ja samalla tämä suunnittelu tietysti lisää myös käyttömukavuutta.

Meidän pihalle on siis seuraavaksi tarkoitus hankkia pylväsvalaisimet. Niitä tarvitaan viisi kappaletta ja jo viime syksynä mielessä oli tällaiset Nordluxin Darwin -valaisimet, jotka kuuluvat samaan tuoteperheeseen kuin autokatoksemmekin valaisimet. Talon valaisimet ovat hieman erilaiset, koska ne ovat väriltään teräksiset. Joskus tulevaisuudessa nekin voisi ehkä vaihtaa mustiksi, vaikkapa tällaiseen malliin. Molemmat valaisimet löytyvät kätevästi Taloon.com:in valikoimista.
 Keväällä ja kesällä valoa riittää pihalla ilman valaisimiakin, mutta toivon kuitenkin, että pylväsvalaisimet tuovat pihaamme paitsi tunnelmaa ja turvallisuutta, myös energiatehokkaan ratkaisun.


Mikäli haluat äänestää villa Luhtaa Taloon.com:in kirjoituskilpailussa sitä voi äänestää tässä osoitteessa http://energianiksit.fi/
Äänestämällä voit voittaa 300 euron arvoisen lahjakortin ledvalaisimiin! Kannattaa siis ehdottomasti osallistua. Kiitos äänestäsi jo näin etukäteen!


2 kommenttia:

  1. Äänestin ja luin blogiasi. Kivoja juttuja.
    T. Seija melkein "naapurista"

    VastaaPoista
  2. Moi Seija!
    Kiva kun piipahdit. Ja kiitos äänestä. :)

    VastaaPoista