lauantai 18. lokakuuta 2014

Syyslomalla

Koko perhe on ollut lataamassa akkuja lakeuksilla. Lapsia on hemmoteltu ja passattu. On istuttu valmiiseen ruokapöytään herkullisten ruokien ääreen. On tehty kävelylenkkejä ja ihmetelty kylmenevää syyssäätä. On luettu kirjoja, shoppailtu ja herkuteltu. On nautittu ihanista ystävistä, joita tapaamme harvemmin, mutta joiden kanssa tuntuu kuin päivääkään ei olisi välissä ollut. 
Parasta just nyt.




Kuvista päätellen voisi luulla, että olisimme kovinkin maaseudulla, mutta itse asiassa kuvat on napattu kävelylenkillä Vaasasta Mustasaareen. Väliin vain mahtui tällainen pieni pala maalaismaisemaa.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Projekti: olohuone valmiiksi

Kuten aikaisemmin totesin olohuoneen television katselupuolen sisustus on ollut vaiheessa koko tämän reilun vuoden, kun olemme täällä uudessa kodissa asuneet. Ikkunoissa riippuu vanhat verhot, jotka tosin ovat ihan ookooyksinkertaiset, mutta ehkäpä sävy on hieman väärä? Ainakin ripustussysteemi pitäisi tehdä uusiksi. Verhotangostakin näkyy puuttuvan vielä osasia.

Pianomme on yksi niistä huonekaluista, joista ei tulisi mieleenkään luopua. Soittelen sillä omaksi huvikseni ja tarvitsenhan minä sitä myös työni kautta. Tytärkin tykkää viulun soiton ohella pimputella pianoa. Kun joskus muinoin silloisessa kodissamme oli meidän poissaollessamme vesivahinko, kysyin ensimmäisenä, kävikö valokuville ja pianolle mitään?! Eikä onneksi kummallekaan! Mutta näin sisustuksen näkökulmasta piano on kyllä jotenkin sopimattoman värinen. Olen miettinyt monesti sen maalaamista ja yrittänyt ottaa asiasta selvääkin, mutta en siltikään ole ihan varma olisiko se järkevä teko? Sillä toisaalta...kuuluuko pianon ihan vaan näyttääkin pianolta?

Television takana oleva seinä on myös ollut siinä kuuluisassa mietintämyssyssä. Pitäisikö se maalata jotenkin...eniten mielessä on ollut erilaiset Tunto-maalit. Eteisessämmehän on Tunto Kivi -maalia ja siitä olemme tykänneet kovasti. Entä mikä sävy? Edelleen valkoinen, mutta jollakin pienellä tvistillä siis vai ikisuosikillani harmaalla? Toisaalta olen himoinnut seinälle myös jonkinlaisia hyllyjä. Jospa seinän väri olisikin edelleen valkoinen ja väriä siihen toisi mustalla hyllyllä tai jollakin puunsävyisellä. Vai olisiko taulu seinällä se jokin? Asettelussa pitää toki sitten ottaa huomioon, että televisio on juuri sillä seinällä.

No entäpä sitten matto? Koko viime talven mattona huoneessa oli ihanan, rakkaan mammani virkkaama matto. Se on erittäin rakas minulle, mutta jotenkin se ei tyyliltään ole ehkä paras mahdollinen. Itse ajattelen huoneen tarvitsevan jonkin selkeän maton, joka kuitenkin sopii olohuoneen seurustelupuolen kanssa yhteen, onhan molemmista suunnista suora näköyhteys toisiinsa. Itse asiassa hankin juuri KodinYkkösen alennuksesta Annon Kajakki-maton, mutta jotenkin sekään ei ollut ihan nappi.

Viimeiseksi vielä huoneen kattolamppu. Siihen olen yllätys, yllätys, löytänyt jo ratkaisun! Mietin pitkään, minkälainen lamppu huoneeseen sopisi. Riippuvan kattovalaisimen hylkäsin, koska sohvalta noustessa saattaisi kolauttaa siihen päänsä. Tai sitten lamppu olisi laitettava niin korkealle, että roikkuva lamppu ei pääsisi mielestäni oikeuksiina. Tällaisia ihania valaisinehdokkaita olisi toki ollut tarjolla yllin kyllin. Lopulta sain idean pyöreänmuotoisesta lampusta (muutkin olohuoneenlamput pyöreitä) ja muistin omassa kodissakin olleen kattovalaisimen, vähän sellaisen retromallin. Samanlaisia uusia ei suorastaan tarjolla ollut ja pitkään kyttäilin valaisimia myös huuto.netistä tai torilta. Sopivan väristä tai kuntoista ei kuitenkaan tullut vastaan. Kunnes sitten tässä yhtenä päivänä päätin hetken mielijohteesta käydä SPR:n Kontti-kirpparilla. Kävelin suoraan valaisimien luokse ja en kyllä ollut uskoa silmiäni, kun näin hyllyssä juuri sellaisen valaisimen kuin olin ajatellut ja vielä hyväkuntoisena valkoisena!! Kurkkasin hintalappuun ja lamppu lähti meidän olohuoneeseemme huimaan kuuden euron hintaan! Voitte uskoa, että olin innoissani. Kotona sitten odottelin jännittyneenä, oliko valaisin myös toimiva...ja olihan se. Ja niinpä projekti: olohuone valmiiksi on nyt yhdeltä osaltaan valmis!8)
Enää ei olekaan kuin muutama juttu mietittävänä.


Siellä ruudun toisella puolella on viime aikoina ollut hiljaista, mutta nyt olisikin mainio tilaisuus sanoa mielipiteitä tuon olohuoneen osalta? Ideoita matoksi, verhoiksi, mitä teen pianolle vai teenkö mitään? Entäpä se seinä? Ja mikä olisi sopiva pöytävalaisin  tv-tasolle? Ilahtuisin kovasti, jos saisin mielipiteitä teiltäkin! Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille!

ps. Älkää hämääntykö tuosta kuvattomasta taulusta...sekin on työn alla. ;) Ja keskimmäisessä kuvassa näkyvän ruskean tuolinkin verhoilu on käynyt mielessä. Valkoiseksi? Mielipiteitä?

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

#granit#boconcept

Helsingin reissulla kävimme Granitin lisäksi juuri avatussa BoConceptin liikkeessä Mannerheiminkadulla. Liike oli hienosti sisustettu ja sieltä saa varmasti mukaansa niin ideoita kuin uusia mielitekoja. Itse nappasin hyllystä viiden euron hinnalla pienen kynttiläjalan. Kotona se aseteltiin sitten Granitista hankkimani betonisen alustan päälle yhdessä vanhan Ikean kynttiläjalan kanssa.




Granitista halusin myös uuden betoniruukun. Olen jotenkin erityisen ihastunut niihin. Siinä on ihan tarpeeksi betonia minun makuuni. Ihastelen toki muiden kodeissa ja kuvissa vaikkapa  betonilattioita, mutta itse en ole ollut niin suurina pintoina betoniin valmis.


Tässä lopuksi vielä pieni pala yrityksestäni kokeilla edellisessä postauksessa esiteltyjä puulootia eri paikoissa. Olohuoneen televisionkatselupuolen sisustus on edelleen vaiheessa....tuo pöytälamppukin on yksi asia, johon olen miettinyt jotakin sopivampaa. Asetelmaan sattui kuitenkin muuten mielestäni hauskasti eri muodot neliöstä pallon kautta kolmioon. Mutta siitä olohuoneesta lisää tässä piakkoin. Yhden aivan hauskasen löydön sinne teinkin jo!




maanantai 22. syyskuuta 2014

Helsingin tuliaisia

Kävimme viikonloppuna aikuisten reissulla Helsingissä. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja vähän liikaa valvomista.  Sokerina pohjalla shoppailua Granitissa.  Ja tarttuihan sieltä sitten pari juttua mukaankin....Ihan mahtavat loodat vai mitä sanotte? Täytyykin stailata niitä nyt ympäri kämppää. Jotenkin vaan oikea työni meinaa haitata tätä sisustushommaa. Merkillistä. ;)


lauantai 13. syyskuuta 2014

Tykkään ja haluan.

Pikku hiljaa alkaa minunkin mieleni siirtyä syksyä kohti. Ja sen myötä sitten sisätiloihin ja sisustusjuttuihin. Päässä olisi juttuja niin olohuoneeseen kuin makuuhuoneeseenkin. Muutama juttu tarvitaan ihan oikeastikin, mutta muutama...oih. Eikös se europotti tullut Suomeen?  Pitääkin käydä tarkistamassa laput. ;)





Kuva: Iittala, Blomingville, Bruka Desing


torstai 4. syyskuuta 2014

Sisäänkäynti


Sisäänkäyntimme on saatu pikkuhiljaa mukavamma näköiseksi. Viime sunnuntaina ahkeroimme koko päivän taas pihahommissa...muutamia uusia pensaita, rikkaruohoja ja uuden suunnittelua. Kyllähän te tiedätte...

Ovensuun mustaan ruukkuun istutin uuden tuijan (arvaatte,miten sen vanhan kävi...) ja sen kylkiäisiksi jonkinsortin kanervan ja kaalin. Kolmatta kasvia en pysty millään muistamaan nimeltä. Hortensia vetelee sekin kaiketi viimeisiään, mutta vielä se kelpasi minusta tuohon ihan mainiosti. Hiekka se vaan tuolta pihalta kantautuu lahjakkaasti tuohon terassille.

 Pihan ja parkkipaikan reunamille istutin pienen rivin marja-aroniaa. Niissä näyttäisi olevan lupausten mukaisesti oikein kaunis syysväri. Lupausten mukaan ne tuovat melko nopeasti myös näkösuojaa, sillä tuosta kohdin tieltä näkee pihaamme melko esteettä. Vieressä olevan havupainoitteisen istutusalueen kasvit ovat yhtä timanttituijaa lukuunottamatta jopa kasvaneet! Tuija otti helteistä ja emännän kastelulaiskuudesta pahasti nokkiinsa, mutta riipparaita on kasvanut sen sijaan niin, että menee pitkin maata. Pitääköhän sitä jotenkin leikata? Tietääkö kukaan?
Pihahommat houkuttelisivat vielä tässä näin syksylläkin muutaman lisäkasvin osalta, mutta saapa nähdä tapahtuuko enää mitään. Tuijarivistönkin alaosasto vaatisi rajua nyppimis/kaivamisoperaatiota.Voi hyvin olla, että intoni lakoaa niiden kanssa pakertaessa...vai tulisiko sieltä joku talkooapuun? ;)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Tää on niin tätä

Maanantai. Päiväkotiin, töihin, kauppaan, päiväkotiin, kotiin (kotona viikonlopun puunauksesta huolimatta alkukantainen räjähdys) tiskikone tyhjäksi, tiskikone täyteen, chili con carne tulille, tavaroiden keräys, imurointi, ruokailu, treenikamojen etsiminen, jalkapallopeli, voimistelutreeneistä haku, iltapalan laitto, hampaiden pesu, silitys, suukkoja, blogi ja sänky. Huomenna uudestaan. 8)

Piti ikuistaa hetki ennen huomista alkukantaista räjähdystä. Ihan vain muistukseksi itselleni, kun alan huomisen raivausoperaation. Jep, lopussa se kiitos seisoo. Saisi tosin seistä tovin pidempään...







Reipasta viikkoa teille kaikille! Tulkaahan jättämään omatkin kuulumisenne!

ps. Arkisempaa menoa voi seurata villa Luhdan instragramista, yritänpä olla siinäkin taas aktiivisempi...